PerusTerveydelle myönnettiin Avainlippu-tunnus

”Avainlippu kertoo erityisesti siitä, että PerusTerveyden omistus, pääkonttori ja johto ovat Suomessa. Suomalainen palveluntuotanto on työssämme itsestäänselvyys”, kirjoittaa PerusTerveyden perustaja ja toimitusjohtaja Simo Lohi.”

PerusTerveys on saanut Suomalaisen Työn Liitolta Avainlippu-tunnuksen, joka kertoo jatkossa myös meidän terveysasemillamme, että olemme merkittävissä määrin suomalainen yritys. Olemme iloisia ja ylpeitä tästä tunnuksesta, sillä olemme Avainlippu-yritysten joukossa hyvässä seurassa.

Palveluyrityksillä, kuten meidän edustamillamme lääkäriasemilla on omat lisävaatimuksensa ennen tunnuksen pokkaamista.

  • Yrityksellä tulee olla merkittävä kotimainen omistusosuus,
  • Suomessa toimiva johto
  • ja Suomessa sijaitseva pääkonttori.

Avainlippua myönnettäessä arvioidaan myös muun muassa hakijan vaikutus kotimaisten palveluiden aseman vahvistumiseen.

Kotimainen lääkäriasema meille kaikille

Olemme yrityksenä olemassa siitä syystä, että lähdimme osaltamme ratkaisemaan suomalaisen terveydenhuollon ongelmia. Tuomalla oman panoksemme usean kansalaisen tavoitettavaksi, kannamme kortemme kekoon koko yhteiskunnan hyväksi.

Näin PerusTerveyden oululaiselta toimistoltamme katsottuna korkea kotimaisuusaste, työllistäminen ja omistajuus on koko toiminnassamme sisäänrakennettuna. Avainlippu itse asiassa muistuttaa meitäkin, että kyse ei ole itsestäänselvyydestä.

Monelle asiakkaistamme vahva sitoutuminen Suomeen on ollut iloinen yllätys, joka on vaikuttanut heidän valintaansa tulla juuri PerusTerveyden lääkäriasemalle. Kotimaisen lääkäriaseman valinnan tekee jokainen potilas ja asiakas itse. Tätä valintaa helpottavat Avainlippu-tunnukset päivittyvät mainoksiimme ja esitteisiimme pian.


Simo Lohi, Toimitusjohtaja