Vyöruusu yleistyy iän myötä. Suomessa noin 40 prosenttia 85-vuotiaaksi elävistä sairastaa sen jossakin vaiheessa elämäänsä.
Vyöruusu ei ole vain harmiton ihottuma: osalle jää jälkioireeksi pitkäkestoinen, kiusallinen hermokipu, jonka riski kasvaa etenkin iän ja immuunipuolustuksen heikkenemisen myötä.
Vyöruusua vastaan voi suojautua rokotteella. Varaa aika tästä!
Mikä vyöruusu on?
Vyöruusun aiheuttaa vesirokkovirus eli varicella-zostervirus. Vesirokon jälkeen virus jää elimistöön hermosolmukkeisiin ja voi aktivoitua myöhemmin uudelleen. Tällöin seurauksena on vyöruusu.
Tyypillisiä oireita ovat toispuoleinen kipu, kirvely tai ihon herkistyminen sekä samalle alueelle ilmestyvä rakkulainen ihottuma. Tavallisimmin vyöruusu ilmaantuu vartalon iholle, mutta sitä voi esiintyä myös kasvojen ja silmän alueella.
Rakkuloissa oleva vesirokkovirus voi tarttua henkilölle, joka ei ole sairastanut vesirokkoa tai saanut siihen rokotusta. Tällöin seurauksena altistumisesta voi olla vesirokko. Vyöruusu ei siis tartu ”omana itsenään”, vaan vesirokkovirus aiheuttaa vesirokon.
Miksi vyöruusua kannattaa ehkäistä?
Onnekkaiden potilaiden vyöruusu paranee muutamassa viikossa. Osa saa kuitenkin komplikaationa postherpeettisen neuralgian, joka on pitkittynyt hermokipu. Tällöin kipu jatkuu vielä yli kolme kuukautta vyöruusun puhkeamisen jälkeen. Riski komplikaatioihin kasvaa selvästi iän myötä.
Vyöruusu voi aiheuttaa myös muita komplikaatioita. Erityisen tärkeää hoitoon hakeutuminen on silloin, kun ihottumaa tulee kasvojen tai silmän alueelle.
Kenellä vyöruusun riski on suurin?
Vyöruusun voi saada kuka tahansa henkilö, jonka elimistöön on jäänyt piileskelemään vesirokkovirus. Sairastumisriski kasvaa iän myötä. Lisäksi riskiä lisäävät voimakkaasti immuunipuolustusta heikentävät sairaudet ja hoidot.
THL:n asiantuntijaryhmä suosittelee vyöruusurokotuksia erityisesti immuunipuutteisille henkilöille. Ikäperusteisia rokotuksia arvioitaessa työryhmä on pitänyt ensisijaisina noin 70–75-vuotiaita, mutta rokotuksella suojautuu nykyään myös moni viisikymppinen – usein seurattuaan vierestä läheisen tuskittelua vyöruusuoireiden kanssa.
Rokotteen myyntilupa mahdollistaa sen käytön kaikille 50 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille, joilla vyöruusun riski on suurentunut.
Kuinka hyvin vyöruusurokote suojaa?
Suomessa käytössä oleva Shingrix on ns. rekombinantti rokote, joka ei sisällä elävää virusta.
Rokotteen teho on tutkimuksissa ollut hyvä. Ensimmäisten seurantavuosien aikana se ehkäisi noin 97 prosenttia vyöruusutapauksista vähintään 50-vuotiailla ja noin 91 prosenttia tapauksista vähintään 70-vuotiailla.
Suoja säilyy pitkään. Yli kymmenen vuoden seurannassa rokotteen teho on vähitellen laskenut, mutta suojaa on todettu vielä 11 vuoden kuluttua rokottamisesta.
Rokote vähentää myös vyöruusuun liittyvän pitkittyneen hermokivun riskiä.
Miten rokote annetaan?
Shingrix-rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta.
Toinen annos annetaan tavallisesti 2–6 kuukauden kuluttua ensimmäisestä. Joissakin tilanteissa annosväli voidaan lääkärin arvion perusteella toteuttaa lyhyempänä.
Rokotteen voi ottaa myös aiemmin sairastetun vyöruusun jälkeen, sillä sairastettu tauti ei anna varmaa suojaa uudelta vyöruusulta.
Mitä haittavaikutuksia rokotteella on?
Shingrix aiheuttaa lähinnä lyhytkestoisia rokotusreaktioita.
Tavallisimpia ovat
- pistoskohdan kipu, punoitus tai turvotus
- lihassärky ja väsymys
- päänsärky
- kuume tai vilunväristykset
- pahoinvointi
Oireet kestävät tavallisesti muutaman päivän.
Vakavat rokotteeseen liittyvät haittavaikutukset ovat harvinaisia. Rokotusta ei anneta henkilölle, jolla on ollut vakava allerginen reaktio rokotteen ainesosalle. Rokotuksen sopivuus arvioidaan erikseen esimerkiksi raskauden, akuutin sairauden tai immuunipuolustukseen vaikuttavan sairauden tai lääkityksen yhteydessä.
Mitä vyöruusurokote maksaa?
Vyöruusurokote ei kuulu tällä hetkellä kansalliseen rokotusohjelmaan, joten rokotus on yleensä omakustanteinen.
Rokotussarja sisältää kaksi annosta. PerusTerveydessä rokotteen hinta on 249 euroa (sis. rokotteen pistämisen). Jos varaat samalla ajan jo tehosterokotetta varten, saat matkaasi 5 € etusetelin.
Vyöruusurokote PerusTerveydestä
Vyöruusurokotukseen voit varata ajan suoraan PerusTerveyteen. Jos haluat pohtia rokotteen sopivuutta itsellesi, voit hyvin olla yhteydessä myös puhelimitse ja varata ajan samalla soitolla: p. 020 7340 720
PerusTerveydessä vyöruusurokotteen saa vaivattomasti. Hoitaja antaa rokotteen vastaanotolla.
Rokotuskäynti käytännössä:
- Varaa aika rokotuskäynnille PerusTerveydestä ja kirjaa varaukseen vyöruusurokote
- Ensimmäinen käynti: hoitaja tarkistaa esitiedot, antaa ensimmäisen annoksen hartialihakseen ja kertoo, mitä odottaa
- Toinen käynti 2–6 kuukauden kuluttua: sama käytäntö, rokotussarja on valmis
- Rokotus kirjataan Kanta-palveluun, josta se löytyy tarvittaessa
Käynnin yhteydessä voit esittää kysymyksiä rokotteesta, omista riskeistä tai sopivasta ajankohdasta.
Ohjeita rokotuskäynnille löydät täältä.
Usein kysyttyä vyöruusurokotteesta
Ei. Rokotusajan voi varata suoraan.
Kyllä. Vyöruusun voi saada useamman kerran, ja rokotteesta voi olla hyötyä myös aiemmin sairastaneelle.
Rokotteella on myyntilupa 50 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille, joilla on suurentunut riski sairastua vyöruusuun. Rokotuksen tarpeesta voi keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta.
Paras suoja saavutetaan kahden rokoteannoksen jälkeen. Immuunivaste on voimakkaimmillaan noin kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Rokotteen suoja kestää pitkään. Tutkimuksissa hyvä suoja on säilynyt ainakin 11 vuoden ajan, eikä tehosteannokselle ole tällä hetkellä vakiintunutta tarvetta.