Silmätulehduksen yleisimpiä syitä on sidekalvontulehdus

Silmätulehdusta esiintyy usein flunssan yhteydessä, etenkin lapsilla. Sidekalvontulehdus syntyy tavallisesti viruksen tai bakteerin aiheuttamana, mutta taustalle voi olla myös siitepölyalleria, ns. kuivat silmät tai atopia.  

Silmätulehduksen oireet  

Yleisimmät silmätulehduksen oireet ovat silmän punoittaminen, vetistäminen, kirvely, roskan tunne ja valonarkuus. Voimakas rähmiminen ja luomien voimakas turvotus viittaavat bakteeritulehdukseen.  

Allergisessa sidekalvotulehduksessa tyypillisenä oireena on silmien kutina. Atooppisessa ihottumassa puolestaan silmien punoitukseen liittyy yleensä myös silmäluomien ja silmiä ympäröivän ihon punoitus ja hilseily.  

Silmätulehduksen hoito  

Mikäli sidekalvontulehdus on lievä eikä siihen liity voimakasta rähmimistä tai kipua, vaivaa voi turvallisesti lievittää itsehoidolla.  

Poista erite steriilillä harsotaitoksella ja puhtaalla vedellä silmän ulkoreunasta nenää kohti. Toista puhdistus useamman kerran päivässä. Viruksen aiheuttamat tulehdukset paranevat ilman hoitoa parissa viikossa. Oireita voi helpottaa apteekista ilman reseptiä saatavilla kosteutustipoilla.  

Voimakas rähmiminen on yleensä merkki bakteeritulehduksesta, joka saattaa vaatia antibioottihoitoa korjaantuakseen. Yleislääkäri tutkii, diagnosoi ja aloittaa hoidon. Usein silmätulehdus ja korvatulehdus esiintyvät samanaikaisesti pienillä lapsilla. Tämän vuoksi myös korvat on hyvä tutkia silmätulehduksen yhteydessä.  

Erityisen voimakas kipu, valonarkuus ja näkökyvyn alentuminen ovat oireita, joiden vuoksi tulisi nopeasti hakeutua silmälääkärille. Kysymyksessä voi olla vakavampi silmäsairaus, joka vaatii hoitoa välittömästi.  

Siitepölyallergian aiheuttamassa silmätulehduksessa hoitona voidaan käyttää antihistamiini-tabletteja tai silmään tiputettavia allergiatippoja. Lääkitys on hyvä aloittaa jo ennen siitepölykauden alkamista ja paras teho saadaan ottamalla lääkkeet heti aamulla ennen siitepölylle altistumista.  

Silmien kuivuudesta johtuvaan ärsytykseen on tarjolla useita paikallishoitoja. Oikea valmiste löytyy usein kokeilemalla.  

Teksti:

Simo Lohi
toimitusjohtaja
Lääketieteen lisensiaatti

simo@perusterveys.fi